maanantai 19. tammikuuta 2015

Rymy ja kaverit koirapuistossa


Sunnuntaipäivän kunniaksi suuntasimme koirapuistoilemaan tuttujen koirakamujen kanssa. Rymy oli reipas puistoilija ja taapersi hangessa, minkä tikkujaloiltaan kerkesi. Sekä ohimennen vastasi naapuriaitauksen isojen koirien haasteeseen samalla mitalla vähääkään säikähtämättä toisten ärinöitä. Pieni koira, suuri ego :) 


Painonpudotusprojekti on iloksemme edennyt mukavaan tahtiin: kahdessa viikossa Rymy on saanut linjojaan siloteltua jo 14 kilosta 13,3 kiloon! Pienikokoiselle koiralla vajaan kilon pudotus kahdessa viikossa on aivan riittävä ja turvallinen tahti. Rymy syö vähärasvaisia, mutta proteiinipitoisia laihisnappuloita noin 1,5dl päivässä ja lisäksi saman määrän light-makkaraa tai senioriruokia jaettuna kahdelle aterialle. Lisäksi koirat saavat pienen määrän puruherkkuja jäädessään keskenään kotiin. Muutoinkin Rymy näyttää nauttivan puruluiden pureskelusta ja hammaskalusto koiralla on onneksi kohtuullisessa kunnossa. 

Rymy tutustumassa Papuun

Rymy on ollut sosiaalinen tapaus ja tullut tähän mennessä hyvin toimeen sekä koirien että ihmisten kanssa. Kauheasti Rymy ei ole vielä innostunut leikkimään muiden kanssa, vaan touhuilee enemmänkin omiaan. Riepuleluja Rymy toisinaan retuuttaa ja niiden kanssa pyritään opettelemaan turvallista leikkimistä, etteivät innokkaan koiran hampaat osuisi ihmisen käteen leikkien lomassa. 

Nostaminen on toinen asia jota treenaillaan punnitustenkin takia. Toisten koirien läsnäollessa Rymy ei oikein halua tulla nostetuksi, mutta yksin ollessa ei nostamisessa ole ongelmaa. Rymy on rohkea ja reipas, mutta silti toisinaan saattaa arastella jotakin koiran mielestä outoa asiaa sekä Rymy tykkäisi tulla jahdatuksi. Emme kuitenkaan leiki koiran kanssa jahtausleikkejä, vaan pyrimme opettamaan sen tulemaan luokse tilanteessa kuin tilanteessa. Ja koirapuistossakin Rymy tuli luokse pyydettäessä häiriöistä huolimatta!

Leikkien jälkeen maistuu unet kaverin (ja vielä vatsan) vieressä
>> 22.1.2015 Rymy muutti koeajalle uuteen kotiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti