keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Kuura & Neva & Cherry - ONNITTELUT!


"Koirat eivät ole koko elämämme, mutta tekevät elämästämme kokonaisen."
Roger Caras


Vuosi sitten, 23.9.2014, syntyivät Cherryn pennut Kuura ja Neva. 
Aika juhlistaa karvapalleroiden 1-vuotissynttäreitä, Onnea!
Alla tuoreemmat kuvat ei enään niin pienistä karvakamuista.



 Toinen iloinen ilmoitusasia on, että eilen Nora muutti omaan kotiinsa!

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Me etsimme loppuelämän kotejamme!


Pennut lähtivät maailmalle ja kasvamaan omiin koteihinsa, mutta Nora odottelee edelleen sen oikean kodin löytymistä. Muutamia vieraita Noralla on käynyt ja kaikki ovat pitäneet tämän leppoisan neidin luonteesta sekä rauhallisuudesta. Rauhallisuuden ei kuitenkaan pidä antaa hämätä, sillä Norasta löytyy paljon leikkimielisyyttä sille päälle sattuessaan. Nora rakastaa juoksennella vapaana toisten koirien kanssa sekä painia Pennin kanssa sohvalla. 


Toisten koirien kohtaaminen lenkillä on ollut työn alla ja syynä siihen, ettei vielä kotia ole tarjoutunut. Nora on isokokoinen ja halutessaan vahva koira, mutta onneksi hyvin oppivainen ja miellyttämisenhaluinen. Kun pennut muuttivat pois, olemme aloittaneet viikottaiset koirakentällä käymiset. Tunnin alussa Nora örisee vielä toisille, mutta jo muutaman kerran jälkeen haluaa ennemmin nameja ohjaajalta keskittyen kuin säheltäen muiden koirien perään. Nora tarjoaa jo hienosti itse kontaktia sekä hakeutuu ohjaajan luokse ja on ymmärtänyt, mistä palkkion saa. Lenkeillä ohituksissa tulee edelleen reagointia, mutta huomattavasti paljon lievempänä kuin pentujen aikana ja todellisuudessa Nora haluaisi tutustumaan ja leikkimään kaikkien koirien kanssa, jos se itse saisi päättää. Lenkkejä teemmekin Noran kanssa pääasiassa yksin ja namien kanssa, jotta ohituksista tulisi mahdollisimman onnistuneita kokemuksia.



Pentujen lähtiessä koteihinsa 6.9.2015 luoksemme muutti "paluupostina" Silva-kissa. Silva asusti luonamme sijaiskodissa viime kesänä pentujensa kanssa ja muutti loppuvuodesta omaan kotiinsa. Silva ei kuitenkaan tottunut yhteiseloon alle kouluikäisten lasten ja vauvan kanssa, joten perhe teki vaikean päätöksen siitä, että olisi kaikkien osapuolten kannalta paras ratkaisu etsiä Silvalle sopivampi ja rauhallisempi koti sekä elinympäristö. Kiitos perheelle yhteydenotosta! Asioita ei voi koskaan ennustaa ja olemme sijaiskotina mahdollisuuksien mukaan auttamassa kaikkia entisiä asukkejamme sillä varauksella, että viimekädessä kyseisen eläimen luovuttanut yhdistys on se taho, joka tekee päätöksiä.

Näin ollen kaksi asukkia etsivät kotejaan tositarkoituksella! Tervetuloa tutustumaan Noraan ja Silvaan. Sijaiskotiin voit laittaa viestiä zebrafinches[at]gmail.com taikka soittaa Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistykselle 03-7811 543 (ark. 13-18, su 13-16).

torstai 10. syyskuuta 2015

Kissa- ja koiratapahtumia Lahdessa!


Nyt leikkaamattomien kollikissojen omistajat pikapikaa ilmoittautumaan hyväntekeväisyyshengessä toteutettavaan Rekku Rescue ry:n leikkauspäivään edukkaammilla kustannuksilla! Tapahtuma on suunnattu työttömille, eläkeläisille, opiskelijoille ja muille vähätuloisille kollien omistajille.

Ilmoittautumisia kerätään 15.9. asti ja sen jälkeen eläinlääkäri tekee tarviketilaukset tapahtumapäivälle. Kollien alaikäraja on kuusi kuukautta ja kissan tulee olla terve. Lisätietoa ja ilmoittautumiset katja[at]rekkurescue.com. Jos haluat tulla avustajaksi tapahtumapäivään, ota rohkeasti yhteyttä zebrafinches[at]gmail.com.


3.10.2015 järjestetään alle 18-vuotiaille nuorille tokopäivä Lahdessa. Rohkeasti mukaan ja tutustumaan lajiin!


Viikolla 39 Lahdessa kisaavat saksanpaimenkoirat MM-titteleistä!