perjantai 28. elokuuta 2015

10 000 kävijäkertaa rikki!

Tovi on jo blogia sekä sijaiskotitoimintaa pyöritetty ja nyt meni rikki 10 000 katselukerran rajapyykki! Kiitos kaikille kävijöille ja lukijoille, niin vakinaisemmille kuin satunnaisille. Mukava tietää, ettei täällä aivan yksin tarvitse höpistä ja pyöriä.

Juhlistetaan merkkihetkeä Noran hepulivideolla pentujen kanssa pihalla sekä erinäisillä pentukuvilla seitsemännen viikon kunniaksi :)



Baron mietteliäänä

Dixi haluaa kuvaan ja syliin
Pentujen varaustilanteet alkavat varmistua ja kolmatta Flubenol-matokuuria on nautittu seitsemännen viikon kunniaksi. Ensimmäisenä maailmalle on jo huomenna lähdössä Doblo! Sunnuntaina lähtevät koteihinsa lisäksi varmuudella Tempo sekä Baron. Tyttöjen muuttopäivät ovat vielä sopimatta, mutta tulevan viikonlopun ja viikon aikana pitäisi kuusikon löytyä uusista kodeistaan.

Mitähän Doblo kuuli naapurista?

Jalta puolipystykorva

Koko nauttii säästä


Jalta ja leppis päiväunilla
Nora-mammalle ei ole vielä varmistunut kotia. Ensi viikolla tulee mahdollisesti yhteydenottoa sekä vieraita - niitä odotellessa. Nora vielä muutaman kerran päivässä antaa pentusille maitoa, muuten pennut ovat pitkälti siirtyneet kiinteän ruoan syömiseen. Nora taitaa olla vakuuttunut, että pennut eivät saa kuitenkaan tarpeeksi ruokaa, sillä lisäksi se tunnollisena emona oksentaa pennuille ainakin kerran päivässä sapuskat.

Noran ulkoilmabaarina



Dixi nauraa vai laulaa?

Pennut ovat viihtyneet viime päivät ja melkein jo viikot parhaiten hellesäällä pihalla omassa aitauksessaan. Ulkoilu helpottaa myös sisäsiivouksia ja vähentää sanomalehtijätemäärää, joka on siitä huolimatta kiitettävä. Olemme saaneet sanomalehtilahjoituksia jo sukulaisilta ja tuttavilta sekä tyhjentäneet työpaikkojen sanomalehtikeräyslaatikot ja silti tuntuu, että pissapaperit loppuvat kesken! Pennut ovat myös ovelia ja ovat löytäneet niin sisä- kuin ulkoaitauksestaan aina uuden keinon paeta ja tällä viikolla jopa atleettisimmat ovat kevyesti kiivenneet pentuaitauksen yli. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on siis ollut riittämiin - nukkumisen ohella. Pennuilla kun on tunnetusti on/off-kytkin.

Tempo taasen torkahti

Mustat siskokset melkein unilla

Porukassa on turvallista nukkua

lauantai 15. elokuuta 2015

Viidennen viikon pentuvideoiden pläjäys


Reilun neljän viikon iässä sisäleikkejä ja väsy iskemässä



Ensimmäisiä pihaleikkejä ja -paineja viisiviikkoisena



Kiinteä ruoka maistuu, niin sisällä kuin ulkona!



Ryhmä Rämä painelee pihalla letkassa

Pentusilla on käynyt paljon vieraita kuluneen viikon aikana. Tempon varaus on 100% varma ja Baronista on jätetty kotitarjous, joka vahvistunee alkuviikosta. Tyttösilläkin on käynyt katsoja ja odottelemme jännityksellä tarjotaanko jollekulle kotia. Norallekin on tulossa huomenna ensimmäinen vieras, joten vierailuja ja kyselyjä on ollut mukavasti. Mutta erityisesti tyttöpennut sekä Doblo kaipaisivat vielä varmuutta omasta tulevasta kodistaan - tervetuloa tutustumaan!

maanantai 10. elokuuta 2015

Viidennen viikon teemana: esittelykuvat!


Emo Nora s. 10/2013

Noran emä oli labradorinnoutaja ja isä dobermann, painoa Noralla on 25 kiloa. Väritykseltä ja luonteeltaan Nora muistuttaakin labbista, mutta on muutoin piirteiltään kevyempi ja selkeälinjaisempi kuten dobermann. Nora on ollut hyvin sopeutuvainen uusiin asioihin sijaiskodissa, tosin vielä pentujen takia vieraita koiria on alkuun haukuttava. Nora on kuitenkin perso herkuille ja tyttö on hyvin koulutettavissa sekä huomio on kiinnitettävissa nameihin eikä vieraaseen koiraan.

Ihmisiä kohtaan Nora ei ole ollut suojeleva ja pentuja ovat saaneet käsitellä niin tutut kuin vieraat ihmiset. Sijaiskodissa Nora on elänyt kahden koiran ja kahden kissan sekä alakouluikäisen lapsen parissa ongelmitta. Nuoren ikänsä takia Nora voi innostuessaan höseltää ja hypätä esimerkiksi lasta vasten, mutta sijaiskodissa ihmistä vasten hyppimiset ovat vähentyneet ja loppuneet lähes kokonaan.

Lenkillä Nora kävelee nätisti, mutta reagoi pentujen takia vielä vieraisiin koiriin. Olemme voineet käydä vieraiden koirien kanssa lenkeillä sekä koirapuistossa namien avulla ja kohtaamisia on jatkossakin hyvä harjoitella. Nora rakastaa vettä ja uimista sekä puruluiden pureskelua pihamaalla. Nora ei ole erityisen vahtiherkkä vaan ilmoittaa tarvittaessa kumealla haukulla ulkopuoliset ja ottaa ihmiset hyvin vastaan. Nora on peruskoulutettu ja sosiaalistettu - nuoren ja isokokoisen koiran kanssa koulutusta on kuitenkin aina syytä jatkaa tulevassa kodissa.

                                                                                                       


Baron, uros - VARATTU

Baron on reipas ja ihmissosiaalinen pentu, jonka todennäköisesti löydät pian sylistäsi tai jalkojen välistä. Kooltaan Baron on pentueen pienin sekä väritykseltään tummin. Baron tykkää nukkua itsekseen ja löytääkin usein nukkumapaikan jostakin reunan viereltä tai nurkasta. 

                                                                                                       


Dixi, narttu - VARATTU

Dixi on tyttöporukan pomo. Kokomusta Dixi on yleensä ekana paikalla ja tarkastamassa mitä tapahtuu sekä osaa käyttää ääntään, jos asiat eivät ole hyvin. Dixi on touhukas sekä mielellään kaikessa mukana sekä viettää mielellään aikaa sylissä.

                                                                                                       


Doblo, uros - VARATTU

Doblo on touhukas ja rohkea pentu, josta varmastikin kasvaa vanttera nuorukainen. Doblo tykkää painia ja leikkiä ihmisen kanssa, mutta kyllä sisaruksetkin kelpaavat painikavereiksi. Doblo tulee mielellään syliin huomatessaan ihmisen lähistöllä.

                                                                                                       


Jalta, narttu - VARATTU

Jalta syntyi ensimmäisenä ja erottuu muuten mustista tytöistä rinnassa olevasta valkoisesta merkistä, jonka Jalta on perinyt Nora-emoltaan. Jalta on piirteiltään aavistuksen siskojaan kevytrakenteisempi sekä touhuilee toisinaan omia leikkejään. Jalta usein istuskelee ja katselee ihmisiä kauniilla katseellaan sekä tulee hetken päästä tervehtimään.

                                                                                                       


Koko, narttu - VARATTU

Koko on rohkea tytönalku ja on usein mukana tapahtumissa Dixin kanssa. Koko oli syntyessä isoin pennuista ja melkein aiheutti isolla koollaan ongelmia, mutta lopulta kaikki meni hyvin. Koko pitää huolta siitä, että jos on jotakin ongelmia, hänet kuullaan myös. Koko viihtyy sylissä.

                                                                                                       


Tempo, uros - VARATTU

Tempo erottuu poikaporukasta vaaleimmalla värityksellään ja isolla koollaan. Tempo lämpenee uusille asioille hieman hitaammin ja saattaa toisinaan touhuilla omiaan. Tempo on rauhoittunut paljon kasvaessaan eikä ole enää niin kiireinen ja kilpaile ruoasta, kuten teki pikkupentuna.

Kuvat: Anu Perälä

31.8.2015 päivitetty varaustilanne > Nora etsii kotia!

                                                                                                       

Pennut ovat syntyneet 9.7.2015 ja luovutukset seitsemän viikon iässä 27.8.2015 alkaen. Syntymäpainojen perusteella pennuista tulee 17-25 kiloisia vuoden ikään mennessä. Pentujen emo Nora on labradorinnoutajan ja dobermannin sekoitus. Pentujen isä on terveeksi kuvattu käyttölinjainen saksanpaimenkoira. Pentujen vanhemmat ovat koira- ja ihmissosiaalisia hyvin peruskoulutettuja koiria, jotka ovat eläneet sekä lasten että kissojen kanssa.

Soveltuvin koti kokonsa ja rotupiirteiden puolesta pennuille löytynee koiran kanssa aktiivisesti harrastavasta kodista. Aiempi koira- sekä koulutuskokemus on aina eduksi. Lisäksi tärkeää on mielenkiinto kouluttaa koiranpennusta hyväkäytöksinen ja sosiaalinen koirakansalainen.

Lisätiedot ja kotitarjoukset koirista Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistykselle puh: 03-7811 543. Avoinna ma-pe 13-18 ja su 13-16. www.phesy.net

                                                                                                       

Saksanpaimenkoiraliitto ry ja rotumääritelmä
Saksanpaimenkoiran luonne: tasapainoinen, vahvahermoinen, itsevarma, hyvin avoin, säyseä (paitsi ärsytettynä), tarkkaavainen ja ohjattavissa oleva. Luontaiset vietit, hyvä stressinsietokyky sekä itsevarmuutta, mitä seura-, vahti-, suojelu-, palvelus- ja paimenkoiralta edellytetään.

Labradorinnoutajakerho ry ja rotumääritelmä
Vankkarakenteinen, tiivisrunkoinen, hyvin toiminnanhaluinen koira, joka ei saa olla ylipainoinen tai liian raskasrakenteinen. Ystävällinen ja eloisa. Erinomainen vainu, pehmeä ote riistasta, innokas uimari. Sopeutuvainen, uskollinen seuralainen. Älykäs, innokas, tottelevainen ja yhteistyöhaluinen. Luonteeltaan ystävällinen, ei saa olla vähääkään hyökkäävä eikä arka.

Suomen Dobermannyhdistys ry ja rotumääritelmä
Dobermann on keskikokoinen, lihaksikas ja vahvarakenteinen. Sillä on temperamenttinen luonne ja päättäväinen ilme. Dobermannin perusluonne on ystävällisen rauhallinen, perheeseen erittäin kiintynyt ja lapsirakas. Ärsytyskynnyksen tulee olla kohtuullisen korkea. Koska dobermannilta edellytetään hyvää ohjattavuutta ja iloista työskentelyä, ovat toimintakyky, rohkeus ja kovuus huomionarvioisia ominaisuuksia.

tiistai 4. elokuuta 2015

Kolmannen ja hieman neljännenkin viikon touhuja


Videolla pennut nälkäisinä ja kutsuvat Noraa

Kuten videolta on todettavissa, on sijaiskodissa tapahtunut paljon kasvamista, kehittymistä sekä äänenkäyttöharjoituksia. Todellisuudessa tällainen konsertti on ilmoilla onneksi vain muutaman kerran päivässä ja edelleen pentujen päivää täydentää pitkälti torkkuminen. Välissä voi kuitenkin leikkiä ja tutustua pentulaatikon ympäristöön, sillä pennut ovat jo kasvaneet sen verran ettei matala reunus enää pidättele niitä ja ympäristö oli rajattava laajemmalla pentuaitauksella sekä kyllästettävä sanomalehdillä. Nora-mamma käy harvemmin laatikossa hoitamassa pentuja, ainoastaan ruokkimassa lapsukaiset oman ruokailunsa jälkeen. Vielä pennut eivät ole itse lipitelleet korvikemaitoa tai ruokaa pientä maistelua enempää.


Nora saapuu syöttämään kolmiviikkoisia pentujaan





Pennut saivat viime viikolla ensimmäisen Flubenol-matokuurin sekä Nora Axilurit ja madotus uusitaan vielä viikoilla 5. ja 7. ennen luovutusta. Luovutukset tapahtuvat aikaisintaan seitsemän viikon iässä 27.8.2015 alkaen. Aika menee vauhdilla ja hyvin pian pentuset lähtevät maailmalle - kunhan Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistys löytää sopivat tulevat omistajat palleroille. Loppuviikosta pennuille tuleekin kuvaajavieras ja pääsemme studiokuvaustunnelmiin, kun pennuista otetaan esittelykuvat yhdistyksen ilmoituksiin ja pentujen kotien etsintä alkaa todenteolla.

Alla huonolaatuiset kuvat pentusista esimauksi sekä nimijuhlan tulokset:


MUSTAT TYTÖT
Dixi (musta. ylä vasen)
Jalta (rinnassa+varpaissa valk. merkit, ala keskellä) 
& Koko (rinnassa pieni valk.raita, ylä oikea)


 RUSKEAT POJAT
Baron (tummin ja pienin, ylä vasen), 
Doblo (kyljissä ruskeaa, ala keskellä) 
& Tempo (ruskein, ylä oikea)

Sekä pesueen kantavana voimana toimii Nora-mamma