Ihan alkuun tärkeimmät kuulumiset: meidän silmät ovat auenneet! Alkuun oltiin vähän ujoja tyyppejä ja katseltiin vaan maailmaa alta kulmien, mutta onhan se aika jees kun näkee, missä maitobaari liikkuu. Vähitellen on suunnistustaitokin kehittynyt ja liikumme päivä päivältä rohkeammin. Ollaan oltu aika vikkelää porukkaa jo syntymästä alkaen, nythän meitä ei pidättele enää mikään. Paitsi kun nukkumatti heittää unihiekkaa, niin vauhtivarvaskin väsähtää pakostakin.
Mitäpä muuta meille kuuluu... Kohta lähestyy jo kahden kilon rajapyykki. Ensimmäisen viikon jälkeen reippaimmat meistä painoivat jo yli kilon. Tärkeintä hommaa äidin vahtimisen ohella onkin ruokailu ja uni. Äiskä putsailee meidät tarkasti aina kun on ruoka-aika.
Ootteko muuten huomanneet, että meistä on melkeinpä ainoastaan unikuvia. Me ollaan niin nopeita, että kamera ei vaan pysy perässä, jos ollaan hereillä! Sylissä me käydään päivittäin harjoittelemassa ja kynnetkin on jo kerran leikattu. Sylijuttu onkin aikamoista, melkein aina ois kiire takaisin mamman luokse ja syömään tai leikkimään. Toisinaan sylissä on ihan kivaakin ja liikumme kyllä ihmisten luokse, jos sellainen tulee meitä kattelemaan. Mammakaan ei välitä vieraista ihmisistä eikä meidän muista eläimellisistä kanssaeläjistä - ulkona tosin toiset koirat saa mamman vielä hermostumaan, ettei kukaan vaan tule kiusaamaan meitä sen lapsukaisia.
Mamma on kyllä harvemmin enää nukkumassa meidän kanssa, eikä tarvikaan, ollaan jo niin isoja että pärjätään kyllä. Ja välillä tulee kasassa hiki, kun on niin kuuma, niin täytyy mennä itekseen nukkumaan. Mut aina pitää kuitenkin tarkastaa, missä sisarukset ovat ja toisinaan huutaa mammakin paikalle.
Oliskohan jo ens viikolla meidän nimijuhlien aika - jotakin ihmettä ne ihmiset meille aina puhuu, mutta mehän tunnetaan toisemme hajusta eikä nimistä? Pojat onkin helppo erottaa toisistaan, mutta me tytöt ollaan mustina aika samannäköisiä ja yritetään aina huijata, kuka on kuka.
Viikon videoklippi: meikäläiset kävelee jo ja silmät on auki!
Tässäpä muutama harrastusvaihtoehto syksylle 2015. Infoilemme kaikenlaisista harrastusvaihtoehdoista sitä mukaan kun uusia ideoita tulee vastaan. Voit myös laittaa kommenttina ehdotuksia hyvistä kursseista tai harrastuksista!
Sijaiskodissa on taasen ollut tapahtumaa. 27.6.2015 luoksemme muutti Nora-koira melko viimeisillään tiineenä. Nora luovutettiin Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistykselle ja tuli sitä kautta sijaiskotiimme synnyttämään ja kasvattamaan tulevia pentujaan. Nora on nuori emo, jolla oli jo aiemmassa pesueessa pentuja 13 kappaletta (!), joten suurella mielenkiinnolla odotimme h-hetkeä ja lopullista pentuekokoa.
Synnytystä saatiin odotella tovi ja viimein viikko sitten torstaina 9.7.2015 synnytys käynnistyi hieman ennen aamuyhdeksää. Edellisen yön Nora oli hyvin rauhaton, petaili ja vaihtoi paikkaa, joten merkit olivat vahvasti ilmoilla. Aamusella Nora oli vielä järjestänyt pienen siivousyllärin jäätyään alakertaan hetkeksi yksin, kun emo tyhjensi elimistönsä sekä yritti tehdä silppuamalla mattoja pesää vessan lattiakaivoon. Pian Nora kuitenkin rauhoittui pesälaatikolle ja ensimmäinen pennuista syntyi melko vaivattomasti. Nora hoiti synnytyksen mallikkaasti sekä putsaili pennut huolella.
Aamupäivän ja päivän aikana pentuja syntyi noin puolentoista tai kahden tunnin välein rauhallisella tempolla. Pentujen välissä Nora sai kanamunankeltuista ja hunajaa sekoitettuna veteen, jotta emo jaksaisi ponnistella kaikki ipanat maailmaan. Ennen kello kolmea oli syntynyt jo viides pentu. Siitä alkoikin jo melko huolestuttava odotus. Neljän aikoihin tuli sikiövesi, mutta pentua ei kuulunut. Vihreä istukkaneste on normaalia synnytyksen aikana, mutta vähitellen neste tummeni sekä Nora tiputteli tippoja käydessä pihapissoilla. Ennen kuutta otimme yhteyttä jo eläinlääkäriin, kun tilanne vaikutti akuutilta ja pentu tai pentuja oli vielä syntymättä. Ainoa vaihtoehto olisi pian päivystys tai Univet ja tummanvihreä istukkaneste viittasi tuleviin ongelmiin ellei pentua pian kuuluisi. Liikutimme Noraa pihalla sekä rappusissa, jotta supistukset voimistuisivat ja viimein supistelu alkoi kunnolla vatsahieronnan jälkeen.
Vatsahieronta auttoi ja viimein pentu näkyi. Pentu oli isokoinen ja syntyi peräasennossa sekä Noran voimat olivat selvästi kuluneet pitkän synnytyksen myötä. Lisäksi aiemmasta isosta pentueesta oli valitettavasti kulunut niin vähän aikaa, että kohtu ei luultavasti ollut vielä kunnolla palautunut uuteen ponnistukseen. Neljän ja puolen tunnin odotuksen jälkeen pentu saatiin kuin saatiin hierottua ja avustettuna synnytettyä - ja vieläpä ihmeellisesti aivan kunnossa! Nora lepäili tämän ponnistuksen jälkeen noin puolitoista tuntia ja pentu nro 7 syntyi iltakahdeksan aikaan. 11 tunnin jälkeen synnytys saatiin lopulta päätökseen.
"Nuku rauhassa pieni koiraenkeli,
joka siipiään maailmassa kokeili."
Valitettavasti pentu nro 2 herätti huolta jo heti syntyessä. Pentu oli puolet pienempi kuin toiset painaessaan vain reilut 200 grammaa. Lisäksi pentu haukkoi pitkään henkeä synnyttyään ja oli motorisesti muita selvästi hitaampi, mutta ainakaan kitalakihalkiota ei näkynyt. Yritimme auttaa pentua nisälle sekä kokeilimme imisikö pentu pullosta maitoa, mutta pennulla ei juurikaan ollut haluja keskittyä imemiseen. Seuraavana päivänä pennun saadessa vielä jonkinlaisen kouristuskohtauksen, jonka luulin olevan jo pennun viimeinen henkäisy, oli aika tehdä päätös ja päästää pentu pois. Nora oli huolehtivaisena emona tarkkana pennusta, mutta pienellä huijauksella saimme pennun vietyä eläinlääkärille ja toimme takaisin haisteltavaksi pennun pyyhkeen, jonka haisteltuaan emo vaikutti hieman rauhoittuvan ja kenties ymmärtävän tapahtuneen.
Jäljelle jäi kuusi elinvoimasta ja terhakasta pentua. Kolme mustaa ja valkomerkkistä pentua ovat narttuja ja kolme musta-ruskeaa pentua uroksia. Noralla oli muutaman päivän synnytyksen jälkeen elimistö ja vatsa sekaisin, josta johtuen juoksimme yötä päivää ulkosalla parhaimmillaan tunnin välein. Nora vaikuttikin tämän ajan hieman babybluesista kärsivältä ja pennut kitisivät emon ollessa ajoittain voimaton. Vähitellen Noran vointi koheni ja muutaman valvotun yön jälkeen saimme viimein kaikki nukkua kokonaiset yöunet. Ruoka Noralle on maistunut hyvin ja lämpö pysynyt normaalin rajoissa, joten pikkuhiljaa voimme huokaista ja keskittyä vain seuraamaan pentujen kasvamista.
Ensimmäiset viikot pentulaatikossa jatkunevat todennäköisesti pääosin rauhallisina. Tämä pentue on kylläkin energinen ja pentulootaa ryömitään jo voimalla ja vauhdilla ympäri silmät ummessa. Porukasta löytyy myös laulu- ja tarinataitoisia yksilöitä äänenkäytöstä päätellen. Maitobaarille riennetään kilpaa ja pian on leikattava touhottajien kynnet, sillä sylissä oleskelu on toisinaan enemmänkin räpiköintiä. Alla videopätkä ensimmäisen viikon maitotuokiosta:
