keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Talven 2014 muotiuutuus à la Cherry



Cherry kävi eilen steriloitavana ennen muuttoa omaan kotiin. Saimme jälleen hyvää hoitoa sekä tarpeellisen muotivinkin Salpakankaan eläinklinikalta. Leikkaushaavan parantumisen kannalta on tärkeää, että masua ja haavaa ei näplätä, joten oli aika askarrella Cherrylle muotiluomus (hieman Orange County Jail -vaikutteita, myönnettäköön). Toinen vaihtoehto on pitää koiralla kauluria, mutta tällöin vielä koirakamut voivat päästä haavaan käsiksi eikä kauluri kaulassa ole kovinkaan mukavaa törmäillä ympäriinsä. Niinpä iso paita pääsi haalarin rooliin. 

Takajalat pujotettiin t-paidan hihansuihin ja häntä kaula-aukosta läpi. Etutassuja varten paitaan tehtiin pienet aukot sopivaan kohtaan. Paidan helmaan tehtiin aukkoja, joista pujotettiin panta ja puku paikalleen kiinni löysähkön pannan avulla. Isokokoinen paita jäi roikkumaan vatsan kohdalta, joten selkäpuolelle tehtiin pari reikää, joista pujotettiin naru ja paita kiristettiin kasaan sekä sopivan kokoiseksi narun&rusetin avulla. Pikkukoirille voi löytyä jopa vauvan bodyja, mutta isoille koirille tämä keino on testaamisen jälkeen suositeltava. Näppärää ja edukasta :)


Cherry oli heti aamun ensimmäinen potilas. Leikkauksessa meni reilu tunti ja rouva nukahti nopeasti. Kannoimme koiran kääryleenä kotiin ja Cherry jatkoi unia noin neljän tunnin ajan. Viimein Cherry alkoi raotella silmiä ja heti oli muu lauma paikalla tarkastamassa tilanteen. Ihan ekalla yrityksellä pihalla ei vielä pisuja tullut, mutta sitten vatsa alkoi toimia normaalisti. Loppuilta kului rauhallisesti sohvalla lepäillen ja huokaillen. Kipuja Cherryllä ei onneksi vaikuttanut olevan. Hieman haavaa peittävä laastari alkoi kutitella, mutta muuten ilta ja yö menivät rauhallisesti. Aamulla Cherry alkoi käyttäytyä jo aivan normaalisti ja pihalla yritettiin heti tehdä parit pyrähdykset, vaikka päällä on rauhallisen liikunnan ja hihnalenkkeilyn määräys noin parin viikon ajan. Hyvin meni siis ja nyt sovitellaan enää yksiin, milloin olisi muutto omaan kotiin! Mahtava joululahja Cherrylle ♥

Cherry muutti omaan kotiinsa 30.11.2014!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti