sunnuntai 31. elokuuta 2014

Ensiesittelyssä Silva -emo pentuineen

Kulunut viikko on ollut tapahtumarikas sijaiskodissa. Viimeisimmät asukkaat Lurun ja Sirun porukasta muuttivat viime viikonloppuna uusiin koteihinsa ja hetken yläkerrassa olikin tavattoman hiljaista ja rauhallista. Oli vuorossa Kissalandian siivous, mattojen pesu sekä tuulettaminen. Heti maanantaina tuli jo ennakkotieto yhdistykseltä, että uutta asukasta on tuloillaan.

Silva ihmettelee kameran ääntä pentujen kanssa
Keskiviikkona 27.8.2014 luoksemme muutti Silva-emo neljän pennun kanssa. Silva on kaunis punavalkea-ruskeatiikeri ja iältään noin 4,5-vuotias. Kesy ja rapsutuksia rakastava kissaemo. Pennut ovat syntyneet 20.7.2014 ja juuri tänään iältään kuusiviikkoisia. Pentuihin ja emoon voi tulla tutustumaan 8vkon iästä alkaen, viikolla 38 tervetuloa! Ota yhteyttä sähköpostitse tai yhdistykselle.

Muuton jälkeen saimme 'nauttia' Silvan ripulista, joka vieläkin hieman jatkuu löysävatsaisuutena. Avuksi on otettu maitohappobakteerijauhe sekä kaoliini-pektiinineste että aloitettu viiden päivän tehomadotus. Samalla pennut saavat Flubenol-kuurin ja pennuilla vatsat ovat onneksi toimineet hyvin. Pennut ovat jo pitkälle sisäsiistejä ja löytävät tiensä laatikolle hädän tullen.


Videolla Silva-emo viimein imettämässä pentujaan

Ripulin lisäksi toinen huolenaihe oli pentujen hyljeksiminen. Luultavasti stressin sekä siirtämisen aikaisen erossaolon takia Silva ei aluksi ollut kiinnostunut pennuistaan vaan murisi ja suhisi niille ohimennessään. Silva olisi halunnut mahdollisimman kauas pennuista, mutta porukkaa on pidetty tulonsa jälkeen omassa siivessään kohtuu pienessä tilassa yhdessä. 

Onneksi pennut jo latkivat maitoa sekä maistelivat märkäruokaa, joten tilannetta oli mahdollista seurata. Toisena iltana Silvan maha roikkui huomiota herättävästi ja tietenkin imettämisen yllättävän lopettamisen seurauksena Silvan nisät olivat täynnä maitoa ja vatsa roikkui muhkuraisten nisien painon takia. Mielessä ehtivät jo vilistä nisätulehdukset ja muut ongelmat, mutta viimein perjantaina porukka jäi kiinni itseteossa imetyksestä. Nyt homma toimii taas, Silva hyväksyy pennut ja huolehtii niistä sekä imettää lapsukaisia - helpottunut huokaus!


Videolla pennut ottavat ilon irti pahvilaatikkokodista

Alla kisujen poseeraukset, tulevina viikkoina tiedossa tarkemmat esittelyt ja edustuskuvat. Lisäksi tapahtumarikkaaseen viikkoon lukeutui eilen pidetyt koirasynttärit. Niistä juttua ja kuvia pyrin päivittämään piakkoin. Mukana menossa oli muutama entuudestaan tuttu karvakorva :)

Silva-emo kurkottelee ja katselee

Knut-poika, ruskeavalkotiikeri

Gösta-poika, ruskeavalkotiikeri valk.kasvoviiru

Erna-tyttö, punavalkotiikeri
Linus-poika, harmaavalkotiikeri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti